Koska tässä nyt saneeraus toimissa ollaan, niin pitäähän pipon toimia saappaiden kanssa yhteen. Sehän on selvä. Neiti on hyvin tarkka, siitä mitä päähän laitetaan. Ja erinäiset äidin kokeilut aiheuttavat väistämättä syvän loukkaantumisen. On (tai oli) vain yksi pipo, joka päässä on kuljettu koko kesä.
Nyt äiti meni ja ompeli uuden. Heitettiin hyvästit vanhalle ja tämä sai jäädä. Kunhan ensin äiti kulki puolipäivää kyseinen pipo päässä, niin suostuihan tuo.
Kangas on isänsä vanha aluspaita ja vuorina neidin oma pieneksi jäänyt paita. Kätevää uusiota parhaimmillaan. Ohje on täältä. Pipo on niin mainio ja ohje helppo, että voisi vaikka itelleenkin.
Saumurini päätyi huoltoon ja oli turvauduttava tavalliseen koneeseen ja ihan suoraan ompeleeseenkin. Omassa koneessani ei saa säädettyä siksakia mihinkään, on vain neljä vaihtoehtoa, joista yksikään ei oikein toimi trikoossa. Mutta ihan hyvä tuli, saumuri varmasti kuitenkin parempi.
Ps. Mitähän se juttu piilosta olikaan. En tiedä. Pääsin kai yli, ainakin joksikin aikaa. Välillä on vain kovin vaikeaa elää sen asian kanssa, että omaa päiväkirjaa luetaan. Enkä tarkoita teitä hyvät blogisisaret, teiltähän saan vastinetta.
On tottakai kiva kuulla, että joku lukee tätä. Kaikenlainen puheessa suoraan asioihin viittaaminen tai lisäkysymykset aiheuttavat kuitenkin tuskaa. Sanottakoon, että tämä on blogitekstiä. Blogitekstiin saa jäädä aukkoja. Blogitekstin annetaan olla. Se on siinä. Näin toivon.
Kirjoitan tätä itselleni ja blogisisarilleni. Ja sanottakoon vielä, että uskoisin, että vain toinen blogia kirjoittava blogisisar voi saada blogeista irti sen mitä blogisisar kirjoittaa tai jättää pois. On olemassa blogimaailma, johon pääsee sisään vasta, kun on itsekin kirjoittanut. Ei nämä asiat täysin aukea muille, eikä ole tarkoituskaan. Vai kirjoittaako joku työkavereilleen, naapureilleen, isotädinsedälleen?