sunnuntai 22. kesäkuuta 2008

Lomattomuuden lahjoja

Yllättävän monta lahjaa tarvitsee siitä hyvästä, ettei vietä kesälomaa!
Alkukeväällä ajattelin, että kyllä-hän sitä nyt kesän jaksaa painaa, opiskelijakin kun olen (unohdin olevani yli kolmekymppinen). Lupauduin siis olla pitämättä lomaani. Koko hela kuukausi olisi ollut lomaa. Ja nyt ei ole! Ei lomaa!

Ja siitä hyvästä tarvitsen jotain piristävää, jotain josta saa virtaa.

Ihka eka kertaa selailin Elizabethia. En ole vielä hurmioitunut, päinvastoin; minusta ohjeet vaikuttavat ensisilmäilyllä vaikeilta.
Mielessä kuitenkin Adult Tomten miehelleni ja minulle February sweater.




Inspired to knit ei ole turhaan saanut kehuja. On aiheuttanut syviä huokauksia ja haaveiluja pitkistä neuletakeista.
Kirjat tilasin Book depositorystä.



Ja sitten on tämä väripata. Tähän tutustuminen on vasta aluillaan. Ja olenkin todennut, että alku tulee olemaan hyviiin piiitkä. En ollutkaan taituri ensiyrittämällä. Luvassa on vielä kilokaupalla epäonnistuneita värjäilyjä, ennen kuin pääsen lähellekään tämän naisen tasoa.

Kuvassa esimerkiksi eka epäonnistuminen, jonka lopuksi heitin kokonaan liemeen uiskentelemaan.



Ongelmana on se, että miten voi etukäteen yhtään tietää, mitä sieltä padasta tulee? Tietääkö joku, onko olemassa jotain taikakeppiä (kaiken kattavaa sivustoa esim.)?

9 kommenttia:

tikru kirjoitti...

Mä koen kans Zimmermanin ohjetyylin jotekin vaikeeks, mut kai ne aukee ku jaksaa keskittyä :)

Nuo linkin takana olleet värjäilyt oli upeita, mut.. tota.. miltä näyttää noista langoista neulottu pinta? Kerät on mielettömän hienoja.

Tsemppiä lomattomuuteen.

TiinaR kirjoitti...

Minulla on tuo zimmermanin knitting without tears, tosin en ole sitä vielä ehtinyt selailemaan.

Värjäillyt olen itsekin mutta niitä mun aikaansaannoksia ei hirveästi kannata esitellä ;) Ei vaan, pari kertaa olen kool aideilla kokeillut ja ihan mukavannäköinen lopputulos oli.

Jules kirjoitti...

Onnea värjäykseen!
Kivan näköisiä kirjoja. Pitäis varmaan itsekkin uskaltautua tilaamaan.

Liina kirjoitti...

Tikru: Toivon myös aukeamista ja myös keskittymispuuskaa..
Niinpä, en tiedä pinnasta. Läikkiä täynnä ehkä?
Aina joskus näkee kivaa pätkävärjättyä pintaa ja toivoni herää lankojen suhteen. Varmempaa olis kai pysytellä yksivärisissä tai lähes yksivärisissä. Mutta ihan pakko on koekilla ;)

TiinaR: Niin, Zimmermanit ei kai ole ihan selailuopuksia, kuvat ainakaan ei herätä suurta innostusta. Mutta toisten onnistuneet versiot kyllä!

Jules: Kiitos-sitä tarvitaankin!

.k kirjoitti...

Zimmermaneja pitää ensin selailla ja unohtaa hylyyn, ja kun aika on kypsä niin ne hyppäävät joku ilta sänkylukemiseksi ja sitten ei paluuta ole. Ohjeiden lisäksi tulee aikapaljon juttuja kaikenlaisesta elämästä, molemmissa kirjoissa. Mutta mallitilkku on pakollinen!

.k kirjoitti...

Siis hyllyyn. Kirja.

Tiina kirjoitti...

Zimmermannin ohjeet on mun mielestä helppoja kun vaan viitsii lukea koko ohjeen ennen aloitusta. Kirjat sinänsä ei mitenkään hirveästi heti houkuttele lukemaan kun ne on niin erilaisia kuin muut mihin on tottunut.

Ohjeet ovat osin hieman ylimalkaisia, mutta kun hommaa tekee niin huomaa ettei sitä välttämättä sen kummempia ohjeita todellakaan tarvitse.

Koitahan jaksaa töissä.

Nuo sukkablokkerit on hienoja!

Mette (Mettuska) kirjoitti...

Nam mitä kirjoja! Värjäystä en ole vielä kokeillut, on varmaan aika salatiedettä...=)

Anonyymi kirjoitti...

Omaa Inspired to knit-kirjaa odotellessa...

Noi linkin takaa olevat värjäilyt todellakin näyttää upeilta ainakin vyyhdeillä, eihän tuollaisista uskaltais neuloa mitään, ihalis vain kaiket illat ja päivät kuinka kauniita vyyhtejä ovat, huoh...